Ihanan lämmintä ulkona, linnut laulaa ja puut vihertää. Oma pieni lintunen nukkuu rinnan päällä :) Ihan parasta! Näiden innottamana syntyi tälläinen hempeä lintukuosi.
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
lauantai 11. toukokuuta 2013
Juhannusruusuja
Löysin koneeltani tälläisen vanhan kukkakuosi aihion ja muokkailin sitä hieman. Nämä näyttää ihan juhannusruusuilta minusta! Täällä Oulussa puissa on jo isot silmut, kohta vihertää ihan oikeasti, tuskin maltan odottaa!!
Tunnisteet:
kuosisuunnittelu,
pattern designing,
surface design
| Mielipiteesi: |
perjantai 10. toukokuuta 2013
Vauvan merinovillanuttu
Kävin eilen ompelemassa ihanalla naisporukalla ja sain pienen palasen tätä myllymuksujen ihanaa tähtimerinoa. Siitä sai juuri ja juuri tehtyä nyt viikon vanhalle pikkusiskolle nutun. Tyttö on hurjan rauhallinen ja helppo vauva joten uusia kuosejakin olen ehtinyt maailmalle laittamaan, mutta niistä myöhemmin ;)
maanantai 6. toukokuuta 2013
Pikkusisko
Meillä tuoksutellaan pientä siskovauvaa joten blogissa on ollut vähän hiljaisempaa :) Uusia juttuja muhii kuitenkin jo mielessä. Tyttö tuli kahden tunnin pikatoimituksena kesken äidin kirpparikierroksen. Sairaalaan sentään ehdittiin! Mitat oli pienemmät kuin isoveljillä 3506g ja 49cm täyttä rakkautta
torstai 18. huhtikuuta 2013
Hertta
Kaivelin tuossa kansioitani ja löysin sieltä tälläisen aikoja sitten "pöytälaatikkoon" tekemäni kuosin jonka nimesin Hertaksi :)
Tunnisteet:
kuosisuunnittelu,
pattern designing,
surface design
| Mielipiteesi: |
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Sunnuntai-aamun tuunaus :)
Keskimmäiseni rakastaa roolivaatteita joten pikatuunaus aikuisten M-koon hupparista jonka ostin kierrätyskeskuksesta 0,20e hintaan :)
lauantai 6. huhtikuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



















