sunnuntai 20. joulukuuta 2009

mummolan vintiltä aarteita ♥

Miehen mummolassa on aina ihana käydä. Sieltä löytyy vaikka mitä ihania aarteita joita voin napata meille turvaan sillä talo on kylmillään. Tänään oli aika kylmä päivä joten kovin kauaa emme pystyneet siellä olemaan, meinasin että olisin ottanut sieltä mukaani vanhoja Anttilan kuvastoja mutta eivätpä ne tietenkään nyt sitten sattuneet silmään kun niitä tarkoituksella yritin etsiä. Sen sijaan löytyi kyllä paljon muuta kivaa kuten nämä Finn Helen Kuutamoyö verhot, ovat kuin uudet. Mummi sanoi ettei hän ainakaan ole pessyt niitä kertaakaan. Otin vain nämä kaksi, yksi jäi vielä sinne kun se oli ikkunassa. Ehkä kesällä pyydän saada vaihtaa tilalle jonkun ei-niin-ihanan verhon jotta saan ikkunassa roikkuvan ompeluksiini.


Vanha leipälaatikko, on ottanut vähän siipeensä mutta pesun ja mahdollisesti vielä sisätilan uuden maalipinnan jälkeen pääsee taas käyttöön. Leipiä ei sinne enää voi laittaa mutta ompelutarvikkeita ja muita pikkujuttuja ajattelin sinne säilöä ♥


Isin vanha lanttinorsu tuli myös mukaan mummolan kaapista


Fabuja löytyi kolme kappaletta, koriin jäi odottamaan vielä ainakin talon osia, huonekaluja ja mahdollisesti lisää fabuja. Enempää en kuitenkaan pystynyt etsimään kun sormet olivat ihan kohmeessa.

18 kommenttia:

Vilijonkka kirjoitti...

Toi leipälaatikko on ihana. Mulla on samanhenkinen etsintä listalla itelle:)

pikkupikkuriikki kirjoitti...

mummolan vintit on ihania!!! ja kivoja löytöjä oot tehny!!
Mulla oli tuota kuutamoyö kangasta kelta/mustana ja oon tehny siitä Tapanille anorakkihupparin (siis aikuisten kokoa) tuli aika kiva...löytyy kyllä mun vanhemmista ompelujutuista tunnisteella takit ja hupparit tai jotain sinneppäin..ja löytyy varmaan sieltä aika alimmasta ku oon tehny sen ennenku aloin tätä blogia pitämään...
Laitoin muuten toivetta sinne sampsukalle siitä kettukankaasta...voi, toivoisin niin että sitä tulisi joustiksena....sä kun oot sen tehny ni oisko sitä mitenkään mahollista saada mun blogitaustaksi tälläi kun sulla on nää puput nyt itelläsi??

pikkukiiski kirjoitti...

minäpä laitan sinulle sähköpostia tässä kun saan lapset nukkumaan :)

PaaPii kirjoitti...

Ompas herkullinen leipälaatikko! ♥

Iita kirjoitti...

Ihania löytöjä! Harmi, kun itselläni ei ole enää yhtään mummollaa, jonne mennä tekemään löytöjä..
Hetkonen, luinkos nyt oikein? Oletko sinä suunnitellut niitä ihania Sampsukan kuoseja!? Wou, siistii!!

pikkukiiski kirjoitti...

Hih, juu minä olen suunnitellut muutaman kuosin sampsukalle :) Tekstiilisuunnittelijan ammatti on minulle unelma ja olin niin onnessani kun menestyin heidän kuosikisassaan! Toivon että se olisi alku sille että saisin myös jatkossa suunnitella kankaita ♥

Laura S kirjoitti...

Voi että, tuollainen mummolan vintti olisi oikea unelmien täyttymys! Ihana leipälaatikko, meillä oli kanssa sellainen vm -75, en kyllä muista enää minkä värinen. Ja minulla on muuten yksi nettikaupassa myytävänä, jos joku on kiinnostunut (anteeksi, oliko tämä mainostamista, öhh..). Lumisin terveisin Laura

- Loviisa kirjoitti...

Voi kunpa olisikin vielä mummola... tai edes jotain sieltä itselle säilynyt. Pidä aarteistasi hyvä huoli! :)

Mersia kirjoitti...

Voi että olisi tosissaan mummolan vintti, mut hei tuollainen leipälaatikko on meilläkin. Turkoosin värinen ja tarrassa lukee IRA Denmark.

Ei muuta kuin tekstiilin suunnittelua opiskelemaan :)

nim. Joskus Wetterhoffilta valmistunut

Ja kiva blogi sinulla.

Tia kirjoitti...

Oi ku ihana leipälaatikko=)

Anonyymi kirjoitti...

Niiiiin kateellinen pinkistä leipälaatikosta <3 <3 <3

Ariana Richardo kirjoitti...

WONDERFUL Post.thanks for share..more wait .. …

Click Here
Weheartit.com

Miguel Long kirjoitti...

Very nice post, i certainly love this website, keep on it

Click Here
Forum.geonames.org

CarterRuiz kirjoitti...

Your place is valueble for me. Thanks!…

Money Time
Cash Blog

Robert Howard kirjoitti...

I’m impressed, I must say. Really rarely do I encounter a blog that’s both educative and entertaining, and let me tell you, you have hit the nail on the head. Your idea is outstanding; the issue is something that not enough people are speaking intelligently about. I am very happy that I stumbled across this in my search for something relating to this.

Click Here
Visit Web

ReginaJensen kirjoitti...

Would you be interested in exchanging links?

Trello.com
Aeriagames.com

Jery Fox kirjoitti...

This is the right blog for anyone who wants to find out about this topic. You realize so much its almost hard to argue with you (not that I actually would want…HaHa). You definitely put a new spin on a topic thats been written about for years. Great stuff, just great!

Github.com
Muabs.com

RalphSelton kirjoitti...

Click Here
Visit Web
Fabipisa.it

Wow, cool post. I'd like to write like this too - taking time and real hard work to make a great article... but I put things off too much and never seem to get started. Thanks though.