sunnuntai 28. elokuuta 2011

viikonloppua


Ihanat värit pakottivat minut ostamaan tämän räsymaton keittiöön, hintaa sillä oli 5e. Hello kitty pallo oli myös liian nätti jätettäväksi kirpparille hintaan 0,50e. Taustalla näkyy kierrätyskeskuksesta ostettu pikkupöytä 5e, pojat käyttää sitä ruokapöytänään usein kun se on kuulemma niin mukavasti lasten kokoa :)





Suloinen musta pikkupöytä jonka ostin aikoja sitten Nikolaille kierrätyskeskuksesta odottaa edelleen nuppeja. Nuppien puuttumisesta huolimatta sen ympärille on kerääntynyt jo kaikkea kivaa.
Seinällä olevan taulun tein kun tänään käteeni sattui joskus kangaspuissa kutomani kokeilutilkku. Napsuttelin sen kiinni keittiönkaapeista purkamiini koristerimoihin ja siitä tuli mielestäni oikein nätti.
Mustalla tuolilla on kirpparilta ostettu t-paita (0,50e) josta ompelin tyynynpäällisen.
Pöydällä on ihana nukke kierrätyskeskuksesta, maksoi euron, sillä on mielestäni hurjan kaunis katse! Nukke nojaa peltirasiaan jonka ostin niin ikään eurolla.
Majuri kannattelee t-paitaa jossa oli niin kaunis kuosi että se oli pakko ostaa vaikka se oli 140cm kokoinen. Paita maksoi 3e, vihreä lehtikotelo oli 0,75e


Tämä yksinäinen ikkunaverho oli hinnoiteltu maksavaksi 1,5e ja olisin senkin voinut siitä maksaa mutta kassalla iloinen yllätys oli kun se olikin puoleen hintaan :) Muistan katselleeni tätä kuosia jossain kirpparilla aiemmin keväällä mutta se jäi ostamatta liian kalliin hinnan vuoksi


Kangas, maksoi kierrätyksessä 0,20e, mietin jos tekisi vaikka tyynyjä


Kierrätyskeskuksesta 0,05e ostetun tuolinpäällisen punainen ruutukuosi sai kyytiä kun päällystin sen uudelleen enemmän tauluun sopivaksi. Viikolopuksi ostin myös ihan itse itselleni (kun ei minulla ole ketään muutakaan joka niitä ostaisi..) pinkkejä reilunkaupan ruusuja kun niissä sattui olemaan -50% hintalappu ja olivat kuitenkin noin nättejä.


Kirpparilta vaatetta pojille, tutan norsuhousut 1,5e, pitkähihainen paita 1e, raitahousut 0,20e, ja tattibody 1e Olen ilmeisesti saanut näin kolmen pojan äitinä niin paljon siedätyshoitoa siniseen että se alkaa taas näyttää kivalta ;)


Kierrätyskeskuksesta löytyi tämä mattokaunokainen 3e (mitat n.85cmx2,5m) ja vampyyrityyny (kuten pojat sanoo) on ilmaiseksi saatu entinen t-paita joka nielaisi sisäänsä kierrätyskeskuksesta ostetun 0,20e maksaneen tyynyn :)

torstai 25. elokuuta 2011

Roskiksesta pelastettu Majuri ja muuta mukavaa

Pitkän maalla vietetyn tovin jälkeen on mukava välillä tulla kaupunkiin. Ollaan lasten kanssa pyöräilty ja kierrelty kirppareita ja sisustettu tätä Oulun kotia. Kyllä minä vaan niin tykkään olla täälläkin! Eräänä päivänä oli pakko kurkata yhteen roskakatokseen ja sieltä löytyi ihana keltainen Majuri-henkari, pelastin herran meille :) Aarikan puu-ukkelit on vanhempi kirpparilöytö 0,50e. Kummat muuten on ne oikeat vanhat kun olen löytänyt kierrätyskeskuksesta myös sellaiset millä ei ole värikkäät jalat?



Olohuoneeseen löytyi uusi, kapeampi ruokapöytä. Tykkään kovasti! Maksoi 10e, lisäksi ostin ison maton (2mx3,10m) jonka hinta oli 15e.


Pomppupupunen johon keskimmäiseni rakastui tulisesti, sen kanssa on nukuttu ja äiti on useampana yönä huomannut että unikaveriksi on ilmestynyt yksi pieni poika ja sen iso pupu :D Pupu maksoi 8e mutta kun näkee Iljan kasvot niin tietää että pupu on joka euron arvoinen :) Taustalla oleva ihana paksu puuvillakangas maksoi 3e


Muumisäästölippaat sai mukavan lisäyksen kun joukkoon liittyi Helsinginsäästö palvelupankin Muumipappa-lipas. Pappa vaan on pienempi kuin nuo muut muumit, onneksi mamma sentään on ihan mini :D Papparainen maksoi 1,5e



Sydänastioita lisää, peltipurkit 2e, kulho 2e, kuppi 0,80e Taustalla näkyy entiset likaisenruskeat kaakelit jotka olen maalannut kaakelimaalilla. Täytyisi maalata vielä kertaalleen... Uskomatonta muuten mitä valkoinen maali saa aikaa, tuntuu että tila kaksinkertaistui!!


Ponejakin on löytynyt, olen ehkä vähän hurahtanut niihin ;) (minulle saa siis tarjota, vaikka huonompikuntoisiakin, rakastan niiden kunnostusta!) Hinnat olleet 2-3e luokkaa mutta kunto jokaisella erinomainen. Lankakori itsessään maksoi 0,20e ja langat löytyi 0,50e hintaan. Mielessä on jo vaikka mitä kivaa niistä mutta vielä kun saisi jostain nipistettyä aikaa siihen toteuttamiseen!


Jotakin maalausjuttujakin olen taas ehtinyt tehdä, (siis muutakin kuin huonekaluja ja seiniä ja kaakeleita, kaapinovia ja lattioita ;) ) mutta hidasta tuntuu olevan..Tuo mörkötaulu on minun henkilökohtanein murheenkryynini, olen maalannut sen neljästi uusiksi, enkä tiedä vastaako se vieläkään sitä mielikuvaa mikä minulla oli aloittaessani työn. Kuvassa oleva musta pinnatuoli on maalattu roskislöytö. Nikolain rakas norsu istuu nukenrattaissa jotka saatiin ilmaiseksi facebookin vaihda, myy, osta ja anna- palstalta :) Ihana keksintö se!



Pojat saivat vanhan ruokapöydän askartelupöydäkseen ja ovat olleet kovin iloisia siitä, keltaiseen pikkuhyllyyn on kerätty aarteita ja naulakossa riippuu hymyhelistimet. Hymyjen hinta tuntuu muuten nousseen huimasti kirpparilla, noi meidän hymyt (tummansininen puuttuu) ovat maksaneet 0,10e-0,50e/kpl, vaaleansininen oli ilmainen ja nyt Hymyhelistimiä jos näkee kirpparilla on hinnat eurosta kolmeen euroon. Seinällä kurkkii myös kierrätyksestä ostettu söpö kalenteripyyhe 0,05e


Eteisen kaapit saivat valkoista päälleen ja lipasto vaihtoi väriä tummanruskeasta mustaksi. Lipasto on itsetehtehty kyhäelmä jossa on yhdistelty kierrätyskeskuksen antimia :D Plaston vihreä mopo oli vastustamattoman värinen ja lähti kirpparilta mukaan 5,50e hintaan. Lipaston päällä oleva kori löytyi roskakatoksesta ja peili on kierrätyskeskuslöytö :)

perjantai 19. elokuuta 2011

vanhasta kuosista inspiroituneena





yksi ihanimmista vanhoista froteepotkareista mitä meillä on inspiroi minua tekemään oman version kuosista :) idea on sama mutta toteutus oma

torstai 18. elokuuta 2011

merihevonen :)




on pyörinyt koneella puolivalmiina jo hetken odottamassa inspistä :)

Lintu





Lintuja tuntuu olevan jokapuolella, yksi ilta kynäni piirsi tälläisen :)

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Tulossa kankaana!!





Uusi minun suunnittelmani kuosi on valmistumassa kankaaksi ja se tulee myyntiin noin 3-4 viikon päästä :) Mitä tykkäätte? Lisää infoa löytyy valmistajan sivuilta TÄÄLTÄ

sunnuntai 7. elokuuta 2011

vähän rauhallisempi viikonloppu :)

Tänä viikonloppuna en ole saanut paljoakaan aikaiseksi mutta jotakin silti, pöllötyyny ja tuo toinen syntyi kun sadepäivänä istuin poikien kanssa katselemassa videoita ja perkasin samalla tilkkulaatikkoani. Täytteeksi laitoin vanhan muhkuraiseksi menneen tyynyn puolikkaan ja toisen puolen käytin tuohon ihan tavalliseen pikkutyynyyn.




Miipula alkaa olla jo aika mies, se on keksinyt tukia pitkin kulkemisen riemun ja keksinnön kunniaksi pojalla on myös ihka ensimmäinen mustasilmä. Tai silmäkulma onneksi vaan! Elokuu toi mukanaan myös kylmenevät ilmat ja oli tarve ommella vähän huppareita. Miimii kun on kovin eri mallinen kuin isoveljensä 7kk ikäisinä, minun rakas pehmeä vauvani :)

torstai 4. elokuuta 2011

myyrä ja lentokone :)





Myyrä vaihtoi auton lentokoneeseen :) Kumpi on kivempi?

myyrä ja auto






Keskimmäiseni on rakastunut Myyrä-hahmoon, jos hän saisi päättää hän ei muuta tekisikään kun katsoisi Myyläohjelmaa :) Siitä inspiroituneena tein oman myyräkuosin :)

keskiviikko 3. elokuuta 2011

kirppistä ja raketti :)

Käväisin tänään kirpparilla ihan pikaisesti kun pienin otti päiväunia vaunuissa ja isommat jäivät kotiin nukkumaan isoäitini valvovan silmän alle. Kannatti käydä nimittäin löysin aivan ihastuttavan kukkapeilin ja hintakaan ei kirpaissut 1,50e oli söpöläisellä hintaa, mukaan lähti myös tuollainen kiva toppi itselle missä on lepakoita, tai vampyyrejä ne poikien mielestä oli :D


Ihana jakkara 1,90e ja sydämen malliset muovirasiat 0,60e ja niitä oli kaksi samanlaista, kuvassa vain toinen :)


Pojat pyysi rakettia, ei helikopteria vaan rakettia, sellaista jossa voi istua ihan oikeasti.. Eihän sitä auttanut kuin alkaa sellaista väsäämään, pojat auttoi. Lopputulos ei nyt ehkä ole mikään mahtava mutta raketti kelpuutettiin, tosin vähän poikia tuntui kismittävän ettei sillä voi lentää kuin leikisti ja esikoinen ehdottikin että entä jos äiti vain heittäisi heidät ilmaan. Äiti sanoi että ei voi heittää kun ei ole laskuvarjoja ja seuraavaksi sitten tilattiin sellaiset siivet joilla voi lentää oikeasti..hmmm vaativia asiakkaita! :D

autoja