keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Inspiraation viemänä

syntyi tälläinen bambi maalaus, aikaa kului noin 30min :D tosin pohja oli jo valmiina, sellainen minkä olen maalannut monesti mutta koskaan ei ole tullut sellaista mikä olisi saanut jäädä, tämä saa!

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kesätakki keskimmäiselle :)


Kaikki muu kierrätettyä paitsi ompelulanka, resori ja neljä nepparia.

Ainolanpuisto






Meidän kodin ja Oulun keskustan välissä on Ainolan puisto. Tässä kuvia eilisillalta kun oltiin lasten kanssa pyöräilemässä, tai no, lapset pyöräili ja minä juoksin perässä :) Aika ihana eikö?
Nähtiin myös kesän ensimmäiset sorsanpoikaset, voi että ne oli pieniä ja suloisia! (ja hyviä maastoutumaan niin etten saanut kännykkäkameralla kunnon kuvaa..)

lauantai 26. toukokuuta 2012

kesäkukkia










Tälläinen kesäkuosi-ajatus tälläkertaa ja kuva minun pikkuapulaisista kuosin teossa.. 

Vihreää

Ihanaa vihreää, yks minun kestosuosikki väreistä mihin en varmaan koskaan kyllästy. Oulussakin alkaa jo vihertää kaikkialla ja kierrätyskeskusesta tarttui mukaan pari vihreää löytöä :)


Esikoiselle ihana retro Barbapapa-sadetakki. Ihan kuin uusi :) ei oo taidettu paljoa käyttää 0,50e



Emaleita, kuppi 0,50e ja kulho 0,20e :) 

torstai 24. toukokuuta 2012

Nuken haalari


Esikoiseni tuli tänä aamuna toiveen kanssa että tälle nukelle pitäisi saada haalari kun se on ihan naku. No haalari siitä tuli ja poika oli kovin iloinen kun sai ite kiinnittää ton nepparin :) Lisäksi kuvassa on aika uskomaton kierrätyslöytö. Nimittäin sattui niin sopivasti että noihin meidän nukenvaunuihin löytyi tuo kopan suojakangas/peitto miksi tuota sanotaan!! Ja hintakin oli kiva 0,20e 

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

.. ja pari kirppua :)

Miipupiipu meni heti koeajamaan tätä ihanuutta 4e se maksoi mutta en vaan voinut jättää tälläistä ammetta kierrätyskeskukseen!! Olin jo hankkiutunut eroon meidän ammeesta mutta pojat rakastaa kylpeä joten puhtaan pyykin koppani ovat toimittaneet ammeen virkaa ja äitin sänky sen kopan.. Järjestys takaisin siis :)
Tämä vaatii kyllä huolellisen puhdistuksen, hyviä vinkkejä ammeen hellävaraiseen tehopuhdistukseen otetaan siis vastaan!




Helmiä 0,50e ISO pussillinen, ja kaksi kerroksinen tarjouluvati sopivasti kun tälläistä olin vähän vailla 2,50e




Piipulle Småfolkin bodysuit 0,50e kierrätyskeskuksesta, ja voi kyllä aion pitää sitä pojalla :D



Pussilakanat aikuisten kokoa 1e ja 2e




Peltipurkit 2,50e/kpl




Poneja helsinginreissulta :) Raasut ovat myös kylpyä vailla!



Oili Tannisen kuvitukset on ihania! Kirja 0,20e




Nämä kukkapurkit on hommattu kierrätyskeskuksesta 0,20e hintaisina ja annettu pieni piristys suihkaus spraypurkista. Olivat siis alunperin hieman kellastuneita vaaleita perus kukkapurkkeja, tuli aika kivoja eikö?




Vielä kuva edellisen postauksen muffareista, ah ne oli niin hyviä!! vararengas vyötäröllä kiittää :D

keskiviikon jälkkäri :)





Tehtiin muffareita Pätkiskakun ohjella :) 

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Hiuskoruja




Olin tänään Piilossa kuten useampana päivänä tälläviikolla ja lainasin siellä Hannan ompelukonetta tehdäkseni tälläiset hiuskorut. Kaksi näistä lähti Hannan tytölle mutta yhden pidin itselläni, aika kivoja tuli vaikka itse sanonkin. Taustalle on liimattu pinni jolla korun saa kiinni.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Merineidon tähti






Merenneito kuosi vaivaa minua edelleen ja tässä taas yksi ajatus siitä :)

maanantai 14. toukokuuta 2012

muutama ostos










Kyllä minä töitäkin olen tehnyt, mutta siinä välillä vähän rentoutunut kirpparilla :) Äitienpäivänä löytyi useampikin kiva juttu, Miska sai ison vihreän muovikalan (2e) ja punaisen puhelimen (1e). Äiti sai olohuoneeseen pitkät ikkunaverhot ihanissa oranssin ja pinkin sävyissä (25e) Lisäksi ostin pöytäliinan johon Miska ihastui kovasti ja leikki pitkään kukkuu-leikkiä piiloutumalla liinan alle :) Liinan mukana tuli myös tabletteja 8kpl mutta ne silppusin jo lippiksiksi (liinan ja tablettien yhteishinta 8e) Miskalle ostin myös ihanan eläinkuvioisen lastentäkin (2e)

Kirppariostosten lisäksi mukaani tarttui tänään pari uutta höpötystä tuollainen vartalovoide joka oli hurmaavassa ananaspurkissa ja uusi pikkupeili rikkoutuneen tilalle. Oikeasti menin ostamaan rintsikoita ja ne löysinkin mutta niistä en laita kuvaa :D Näiden lisäksi löytyi tuollaiset ihkut oranssit nappikorvikset (1e)


Huomenna ajattelin suunnata kirjastoon etsimään lähdekirjallisuutta kandi-tutkielmaani varten ja koitan mennä ei kiireellä niin että ehtisin ottamaan kuvia kaupungista samalla. Kevät on uskomattoman pitkällä Helsingissä jo!

lauantai 12. toukokuuta 2012

Siivouspäivä Helsingissä




Tänään Helsingissä ja muuallakin Suomessa oli siivouspäivä niminen kierrätystapahtuma. Kiertelin päivällä hetken mutta en ilmeisesti oikein osannut löytää oikeita paikkoja koska tuntui että aika vähän kuitenkin osui minun reitilleni näitä pihakirppiksiä. Olisikohan tuulinen ja sadetta huokuva sää pelotellut ihmisiä? Tai sitten olin vain väärissä paikoissa vääriin aikoihin :) 

No eipä tuo haittaa! Jotakin kuitenkin tarttui matkaan. Nämä ostokset verottivat rahapussiani yhteensä 7e verran. Kirsikkatyynynliinat (2kpl) ovat täysin käyttämättömiä vaikka vanhoja ovatkin .

perjantai 11. toukokuuta 2012

Mummolassa





 

Ajeltiin eilen mummolaan lasten kanssa. Kaksi isompaa jää nauttimaan isovanhempien huomiosta, luonnosta, eläimistä. Minä suuntaan pienimmän kanssa Helsinkiin yhdistetylle työ ja huvimatkalle. Tälläkertaa otan läppärin ja kameran mukaan joten luvassa on mahdollisesti Helsinkiä ensiviikolla :) 

Ihana isoäitini oli tehnyt hyvää kakkua kahvin kanssa ja ihana neulepeitto Miskalle oli melkein valmis hänen kutimissaan. Kauniit värit eikö!

Petroolin ja savun väriset lasit ovat kirpparilöytö. (0,50e/kpl) Hauska sattuma että löysin samanvärisiä ja samalta tuntuvia kulhoja viimeviikolla. Minusta tuntuu että olen vähän hurmaantunut värilasiin..
(muoks, lasit ovat ilmeisesti Tapio Wirkkalan suunnittelemat mehulasit :) )