perjantai 22. tammikuuta 2010

Marimekkoa vuodelta 1967 ja muita kirppuja

Tänään tuli kirpparilla tälläinen Maija Isolan suunnittelema kuosi johon en itse ole aikaisemmin törmännyt. Reunateksti kertoo kuosin nimen olevan Mustasukkainen ja vuosiluku on 1967. Hintaa yhdellä isolla verholla oli 4,20e joten ostin sen ajatuksenani käyttää sitä päiväpeitteenä Nikolain päiväunisängyssä :)



Ihastuin nyt noihin Pul-kankaisiin kestovaippoihin niin kun tein eilen ne orava-vaipat, että ajattelin tehdä niitä lisää. (meillä on aikaisemmin kestoiltu vain ihan villahousuja kuorena käyttäen)Kuitenkin kuin tilauksesta kirpparilla tuli vastaan nämä kaksi M-koon taskuvaippaa ja hintaa oli yhteensä 3,50e! Vaipat oli hyvin ommeltuja ja siistejä, en tiedä kuinka joku malttoi luopua noista niin edullisesti mutta olen toki iloinen :) Sovitin jo vaippoja ja molemmat on juuri oikean kokoisia.



Nikolai tykkää leikkiä kahvinkeittoleikkiä mutta meillä ei ole ollut sopivaa pannua joten olemme joutuneet leikkimään että ihan tavallinen peltipurkki on pannu. Nyt kirpparilta löytyi söpö pikku pannu ja äiti onkin saanut nyt heti kotiin päästyämme monta kupillista kahvia ;) Pannulla oli hintaa 0,50e. Lisäksi löysimme pussillisen dubloja 0,90e


Itsellekkin jotain, juuri tälläiset sukat minulla on ollut pitkään ja tykkään ihan hirmuisesti niiden värityksestä. Omani ovat vain kuluneet kantapäistä niin paljon että pelkään niiden ritsahtavan rikki hetkenä minä hyvänsä! Tänään kuitenkin onnisti kirpparilla ja löysin samanlaiset sukat hyväkuntoisina 1,20e :) Ostin myös marimekon nappipaidan (ilmeisesti vanhempaa tuotantoa kun nuo napit on tuollaiset tavikset) 2e hintaan sekä tuollaisen ihanan vihreän aluslakanan eurolla.


Nallekirja 0,20e tämä nyt ei ole enää niin priimakuntoinen mutta kelpaa hyvin lukemiseen. Itse tykkään näistä nallekirjoista, ovat jotenkin niin söpösiä.



Lopuksi vielä nämä kuvat pikku söpöläisestäni uudessa kultakalan oranssissa paidassaan, sopii aika hyvin noihin norsupotkareihin eikös vain?

11 kommenttia:

Hannele kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Hannele kirjoitti...

Ihastuttavat löydöt ja söpis paidassaan <3

Marjuli kirjoitti...

Taas sulla niin hyviä löytöjä! Nuo norsupotkarit taitaa olla sitä ihan aitoa ja alkuperäistä Tuttaa?

Sani kirjoitti...

Ihania löytöjä taas :).
Varsinki noi vaipat huippu löytö!
Ja toi kangas... ihana.

Sopii hienosti, aivan kuin kuuluisi tuo paita potkareiden kans samaan sarjaan :)

pikkukiiski kirjoitti...

Joo norsupotkarit on sitä oikeaa vanhaa tuttaa. Olen ostanut ne joskus kauan sitten kirpparilta ja muistan vieläkin kuinka pyörittelin ja pähkäilin että maltanko maksaa kaksi euroa 80cm potkareista joiden polvet ja varpaat on ihan kuluneet. Nyttemmin olen ollut niiiin onnellinen että ostin ja jaksoin nähdä sen vaivan että huolellisesti korjasin nuo. Tuo vanha norsukuosi on niin ihana, mielestäni kivempi kuin se uusio versio ja pehmeys on ihan toista luokkaa!

Mari kirjoitti...

Hyviä löytöjä. Alkoi naurattamaan kun omassa sylissä iltapuuroa sulattelee norsupotkarityttö (odotellaan omaa vessavuoroa ja surffataan netissä). Nämä on tosin uustuotantoa, kun meidän aidot on vain 60 senttiset. Molempien lasten kohdalla olen itkua vääntänyt kun potkarit ovat menneet pieniksi. Ja nyyhkinyt miehelle että nyt tarvisen uuden vauvan.... =) Myös meille kotiutui tänään ihana orava-pul.

Villakiana kirjoitti...

Hih, taisit käydä minun pöydässä ostoksilla, meidän kuopuksen vanhat vaipat :)

pikkukiiski kirjoitti...

Ihania vaippoja olit tehnyt! Ihan täydellsiä meidän iialle :)

Nipsutin kirjoitti...

Olipas kivoja löytöjä. =) Tuo kangas on aivan ihana. =)

joponen kirjoitti...

Kaksi viimeisintä kuvaa sulattaa sydämen =)
Sinulle löytyy tunnustus minun blogissa =)

joska kirjoitti...

Hienoja löytöjä! Hieman jäi itseäni harmittamaan etten tuota pallopaitaa ostanut, ostin ekaluokkalaiselle pojalleni mustavalkoisena samasta pöydästä. Onneksi sai hyvän kodin. ;) Katsotaan suostuuko tuo tuota mustavalkoistakaan pitämään.