sunnuntai 25. syyskuuta 2011

sunnuntai juttuja

Viikonloppuna on piirretty ja askarreltu yhteistuumin. Vähän sisustettu lastenhuonettakin, Muumipappa muutti lastenhuoneen hyllyyn sorvatun kynttilänjalan viereen, aika samat muodot ;)


Esikoinen rakastaa maalata. Yleensä hän pyytää äitiä ensin piirtämään viivat, kuten hän sanoo. Kertoo tarkasti että mitä piirretään ja mihin. Sitten äitin täytyy antaa maaleja ja pieni sivellin, sellainen tositosi pieni. Sitten äiti ei saa enää häiritä kuin korkeintaan maalien annostelijana :) Tälläkertaa tehtiin Myyrä-taulu pikkuveljelle joka tykkää myyristä. Nikolai sanoi että pitäisi piirtää myös niitä sieniä mitkä on siinä yhdessä myyräjaksossa. Myyrää lähinnä oleva sieni kuulemma viheltää ja siksi sillä on hassu suu. Taulupohja löydettiin yksi päivä naapuritalon roskiksesta. Siinä oli 70-luvulla maalattu perinteinen maisema, käännettiin kuva väärinpäin ja maalattiin päälle.



Poikien huoneen toinen seinä, ja Iljan sänky, se jonka silloin kerran ostin eurolla kierrätyskeskuksesta ja raahasin samantien kotiin, kävellen, vauvan ja 2,5v kanssa :D :D Kuvassa näkyy myös se lipasto, liimailin siihen tuollaiset kukan kuvat ettei olisi niin synkkä.


Kuukauden lopussa 9kk täyttävä kuopus on oppinut seisomaan ilman tukea, kerrankin oli kamera hollilla niin sain todistusaineistoa :) Miskan asu on muuten maksanut kokonaisuudessaan hurjat 0,40e :D froteepotkarit ja marimekon pitkähihainen paita kierrätyskeskuslöytöjä

9 kommenttia:

glenni kirjoitti...

ihana taulu! miten siellä pohjoisessa löytyy tollasii arteita noin halvalla? täällä (Helsinki) kierrätyskeskuskin kiskoo järkyttäviä hintoja kaikesta :(

Edla kirjoitti...

Eurolla??? :D Loisto ostos! Tiedän tuon raahaamisjutun, joskus on vain pakko. Nimim. ISO joulukuusi+ vaunut+lapsi..
tosin onhan sänky nyt aivan erilainen raahattava XD

pikkukiiski kirjoitti...

Mulle kävi niin että kierrätyskeskuksen setä sanoi et saat sen eurolla jos viet heti pois.. Niin eihän siinä ollut vaihtoehtoja x)

Milla kirjoitti...

Mielettömän hieno taulu! :D

bleue kirjoitti...

Onpa taitava maalari :) ! Tosi ihana kuva.

Miina kirjoitti...

Aivan ihania tavaroita ja uskomattomaan hintaan! :D Ja kuopus on oppinut uuden taidon! HIenoa! ;)

Annemari kirjoitti...

Minulla oli pikkuisena tuollainen sänky. On kuulemma sellainen, että saa kerrossängyksi, kun laittaa toisen samanlaisen vain päälle. Harmi, kun ei ole säilynyt omille lapsille, ottaisin ilomielin!

Mia kirjoitti...

Lahjakas maalari siellä! :)

joponen kirjoitti...

Mie en saa tarppeekseni näistä sun kuvista!! :) Teillä on aivan ihana meininki kotona ♥