lauantai 28. elokuuta 2010

aarre roskiksilta ja ompelua itselle


voi rakkaus miten julmasti tätä raasuparkaa oli kohdeltu! paiskattu läheisen kerrostalon roskakatoksen taakse, siellä se nökötti muun romun seassa vähän kallellaan ja itki. onneksi satuin paikalle ja lohdutin sitä lupaamalla että jahka tulee ilta ja saan kantoapua tulen hakemaan sinut ♥ 

nyt se lepäilee onnellisena ompelukamarini seinustalla, pestynä ja puunattuna, odottamassa hieman hellää ehostusta. puuttuvan alalaatikon kolo täytyy tukkia ja varmaan päädyn maalaamaan tämän murusen että sen kaunis muoto pääsee taas oikeuksiinsa. 

hänen ikäänsä en tiedä, arvaan että hän on saattanut syntyä 1950 tai 1960-luvulla, mitään merkintöjä ei löytynyt mistä tämän voisi tarkistaa

toisen romu on toisen aarre!




ompelin itselleni (ja alati laajenevalle pötsilleni) tänä aamuna takin, kaavaa ei ollut joten summissa leikkailen vähän samalla vilkuillen talvitakkiani. takki istuu hyvin ja kaikki on teknisesti ok, mutta joku siinä on pielessä. täytyy miettiä vielä, ehkä tuo kuosi ei sittenkään sovi niin hyvin tuohon malliin tai ehkä minun muhkea mahani ei vain toimi tuon kuosin kanssa.. katsotaan, ehkä käytän sitä kuitenkin :)

7 kommenttia:

noora kirjoitti...

Ihana takki :) Ja symppis löytö !

Missye kirjoitti...

Oi miten upea senkki <3 Kelpaisi minulle tuollaisenaankin :) Kierrätyskeskuksilta voi löytyä tuohon sopivia laatikoita :)

Johanna kirjoitti...

Löysitpä aarteen. Ja näinhän se on, että toisen romu on toisen aarre. Näyttää todella hyvältä. Samoin takki jonka teit. Wau, ollapa tuollainen kädentaito!

Anonyymi kirjoitti...

ihana takki! Mikäli mietit luopuvasi, tai voisit tehdä toisen samantyylisen niin laita mulle sähköpostia nannanen@windowslive.com

iolePiole kirjoitti...

Hehei mahtava tuosta taksista tuli ! siis toihan vois kaivata ihan jotai niinkin yksinkertaista kuin vaikka tummanruskea/oranssia/ mustaa (?) ISOA kaulakliinaa ja semmosta ihanaa päähän upotettavaa myssyä samasta langasta <3 tai vaikka jotku kivat lapaset kaveriksi <3

Nainen sulla on SE JOKIN noissa sun töissä :) tykkään ihan kauheesti !

Jonna kirjoitti...

Kiva löytö! Roskiksista voi tosiaan tehdä mitä upeimpia löytöjä.. nim. kokemusta on :D

ankva kirjoitti...

Ihana takki, kivasti piristystä syksyyn :)