tiistai 2. helmikuuta 2010

kirppishaaste

 iso maailma -blogissa oli kiva haaste kirppistelystä ja tartuin siihen



Kuinka usein kirppistelet?

Riippuu vähän siitä millainen sää on ja mitä muita projekteja minulla on meneillään mutta todella usein kuitenkin. Monta kertaa viikossa. Yleensä ainakin silloin kun minulla on jotain muitakin asioita hoidettavana tulee samalla käytyä kirpparilla. Syksyllä kävin lähes joka päivä niin että sain lapset nukkumaan samaan aikaan päiväunia :)


Miksi kirppistelet?

Siihen on monta syytä. En oikein osaa ostaa muualta kuin kirpparilta koska sieltä löytää edullisesti oikeastaan kaiken mitä ikinä tarvitseekaan. Edullisuuden lisäksi se on ekologista ja jännittävää. Koskaan ei tiedä mitä aarteita sattuu kohdalle. Vaikka kaikkia aarteita ei pysty eikä tarvitse ostaa nautin niiden katselemisesta ja hipelöimisestä.



Millaisilla kirppareilla käyt?

Minulla ei ole oikeastaan mitään rajoitetta. Jos menen käymään jossain, vilkaisen netistä että missä siellä voisi olla kirppiksiä. Täällä Oulussa tulee käytyä aika tasapuolisesti kaikilla kirppareilla.



Ostatko usein periaatteella kun "halvalla sai"?

Pyrin välttämään sellaista. Joskus tietenkin tulee lipsahduksia mutta yleensä ei. Jos löydän jotain mietin tarkkaan että sopiiko se meille, mitä se maksaa jne. Olen siinä mielessä kai vähän hassu että muistan lähes jokaisen meille ostetun tavaran, mistä se on ostettu, koska, mitä se on maksanut.


Millainen kirppistelijä olet, pengotko tarkkaan vai vilkaisetko vain?

yleensä valittavasti joudun tyytymään pelkkiin pikakierroksiin sillä lasten kanssa ei ole oikein muita vaihtoehtoja ;) Jos minulla on aikaa ja saan kiertää rauhassa niin menen kyllä kirpparit läpi hyvinkin tarkkaan.


Parhaat löytösi?

Edellisen postauksen ompelukone hyppäsi kyllä suoraan top kymppiin, muuten parhaat löytöni ovat vaatteita ja leluja. Jotain mainitakseni on ne Tutan aidot norsupotkarit kahdella eurolla ja sitten tietenkin nuo kumieläimet on aina sellainen löytö joka saa sydämen hakkaamaan ja hymyn huulille ?

Mitä yleensä ostat kirppareilta?

vaatteita, kankaita, leluja ja kirjoja


Mitä haluaisit ostaa enemmän kirppareilta?

tähän en osaa oikein vastata sillä ostan oikeastaan kaiken muun paitsi ruuan käytettynä..


Mitä et osta kirppareilta?

pikkareita itselle :)


Pidätkö itse kirppispöytää?

Kyllä. Nytkin olisi tarkoitus saada tällä viikolla aikaiseksi käydä varaamassa pöytä ja lajitella kaikki meille ylimääräiseksi jäänyt kiertoon.


Onko jotain, mitä et voisi viedä myyntiin?

hih, onhan noita aarteita mistä ei malta luopua. Olen jonkin verran materialisti, mitä sitä kieltämään. Tykkään etsiskellä kauniita juttuja ja rakentaa niistä kotia. Pyrin kuitenkin pitämään kaiken järkevässä määrässä niin että kaikki aarteet ovat sievästi esillä.


Jos sinulla on lapsia, ostatko kaappiin seuraavia kokoja odottamaan lapsen kasvamista?

Tunnustan ostavani. Puolustaudun sillä että ostan oikeastaan kaikki vaatteet käytettynä ja sellaisia ihania vaatteita joita tahdon lapsilleni ei tule niin usein vastaan että voisin ostaa vain tarvittavaa kokoa.


Sovitatko vaatteita vai ostatko kokeilematta?

Kyllä jos ostan itselleni niin sovitan, ellen ole ihan satavarma että se sopii ja istuu minulle. Lapsille ostan silmämääräisesti.


Blogaatko kaikki kirppisostokset?

kyllä :) en tiedä kuinka paljon ostokseni kiinnostavat ketään mutta haluan laittaa ne tänne ja samalla toivottavasti myös kannustaa ihmisiä käymään kirppareilla ostamassa ja samalla myös myymässä ja laittamassa tavaroita kiertoon. Toisen romu voi todellakin olla toisen aarre.


Löytö jonka jätit ostamatta ja jälkeenpäin harmitti?

Voi näitä on monta. Useimmiten kankaita jotka ovat olleet hinnaltaan siinä kymmenen euron pintaan eli kipurajalla minun mittakaavassani. Ehkä mieleen tulee myös sellainen ihana oranssi kukkakuvioinen sohva jonka näin kirpparilla joskus 10-vuotta sitten, vaan kaikkea ei voi saada ja pitää mielummin keskittyä siihen mitä on eikä murehtia sitä mitä ei ole.


Löytö, jonka haluaisit vielä tehdä?

Tällähetkellä mielessä ei ole mitään isoa löytöä vaan jotai ihan pieniä sellaisia mitä tahtoisin. Tutan uusretromalliston Kaulaliinanallet-body ruskeana ja kokoa 74, 80 tai 86 on ollut metsästyslistalla jo pitkään mutta ei ole sattunut kohdalle. Tykkään siitä kuosista ihan hirmuisesti mutta sitä ei ole näkynyt. Nikolailla oli käytössä kirpparilta löynyt unihaalari samaa kuosia mutta bodynä ei ole tullut vastaan.

5 kommenttia:

Arkirakkaus - dibsukka kirjoitti...

Olisitpas kirjoittanut tämän päivää aiemmin;) Eilen oli kaulaliinanallet body 80cm ja puolipotkarit 80cm yhteensä hintaan 50snt kirpparilla ja harmittelin väärää kokoa:D

Piääkin vastata tähän haasteeseen:)

pikkukiiski kirjoitti...

voi ei! Harmi! Just ne tahtoisin ja hintakin olis ollu ihan parhain :/ Nooooh, ehkäpä niitä tulee vielä vastaan.

Arkirakkaus - dibsukka kirjoitti...

Eiköhän niitä tule, minusta ainakin tuntuu että niitä on näkynyt. Eilinen löytö olisi ollut Haukiputaalla.

Marjuli kirjoitti...

Kiva kun vastasit haasteeseen :) Musta on tosi mukava lukea aina sun kirppispostauksia, löydät niin ihania juttua. Kaulaliinalallet -kuosi on kyllä kiva, meillä on siitä vauvanlakki joka taitaa olla sitä aitoa retroa.

Indi Host kirjoitti...

You should take part in a contest for one of the best blogs on the web. I will recommend this site!

Website
Information