maanantai 22. helmikuuta 2010

palasista koottua (:

Ehkä söpöin ompelemani vaippa ikinä (: Ompelin aiemmin syksyllä Tutan vanhasta, polvista puhkikontatusta, potkupuvun yläosasta pienen takin. Potkareiden jalkaosat jäi käyttämättä ja raato on pyörinyt minulla tuolla tilkkulaatikossa. Kangasta ei ollut paljoa, varsinkin kun ne polvenkohdat ja varpaat oli ihan puhki. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta ja tämä vaipan päällikangas on koottu 8 palasesta (: Pyrin ompelemaan ne niin että pikkunorsut säilyisi kokonaisina ja kuosi näyttäisi ehjältä. Onnistuin mielestäni aika hyvin ja lopputuloksena on aivan unelman pehmeä pikkuvaippa. Siitä potkarista ei jäänyt kyllä senttiäkään hukkapalaa (; 


Kierrätyskeskuksesta syksyllä löydetystä hauskasta froteepalasta tuli myös  vaippa kun pala oli niin harmillisen pieni ettei oikein muuhun riittänyt. Olisi kyllä kiva tietää että onko noilla kuosin S-kirjaimilla mikä tausta, tarkoittaako se jotain vai onko kankaan suunnittelija vain halunnut käyttää kirjaimen muotoa.


edellisen postauksen kukkafroteesta sai vielä juuri ja juuri toisen vaipan kun kokosi päällikankaan 4 eri palasesta. Onneksi kuosi on niin kirjava ettei se mielestäni haittaa.


Lintuvaippa. Tämä oli aiemmin paita, jonkun itsetekemä ja tosi leveänmallinen ja noin kokoa 90cm. Siitä sai kasattua kaksi vaippaa, toinen kokoa L ja jämäpaloista vielä S-kokoinen vaippa ettei jäisi hukkapaloja (; Aika ihana kuosi mielestäni.

14 kommenttia:

Annika kirjoitti...

Ihania! Varsinkin norsu ja linnut ovat tosi herkkuja!

Sani kirjoitti...

tosi nättejä :)

Anis kirjoitti...

Tosi kivat kankat ja hyvä, että jämät saa käytettyä hyödyksi.

Hannele kirjoitti...

Ihastuttavia <3 Voikun ite kerkeis kans tekeen jotain.

Vauhtivekaroiden äiti kirjoitti...

On kyllä tosi suloisia vaippoja :)

pikkukiiski kirjoitti...

kiitos kaikille ♥

Aarre kirjoitti...

Todella suloisia vaippoja.

Iita kirjoitti...

Ihastuttavia vaippoja! Tosi hyvin olet onnistunut noissa vaippojen kasaamisissa, että näyttävät ehjiltä. Itse en olisi tajunnut niiden koostuvan useasta palasta jos en olisi lukenut (ja piti oikein tarkistaa suurentamalla kuvat :P) :)

Mimura kirjoitti...

Uskomatonta palapeliä oletkin kasaillut :D Pikkunorsut ovat vallattomia!

PaaPii kirjoitti...

Söpöjä kuoseja :)

Susanna kirjoitti...

Ihania vaippoja, tosi taitavasti käytät kaikki jämäpalatkin hyödyksi.

Miina kirjoitti...

On hienoja vaippoja! :D Mullakin olis tota norsukangasta kietasupaita ja potkarit! :)

Riikka kirjoitti...

Tuo näyttää vanhalta SYP pankin logolta. Olisiko heidän vanhasta pyyhkeestä tai muuta sellaisesta?

Ariana Richardo kirjoitti...

Your place is valueble for me. Thanks!…

Website
Information