keskiviikko 1. syyskuuta 2010

vauvaa odotellessa ♥



Olen ehkä vähän hassu kun olen jo nostanut vauvan vaatteet näkösälle, onhan vuoden vaihteeseen vielä aikaa.. Mutta jotenkin minusta on niin mukavaa että ne ovat jo esillä ja niitä voi aina välillä ohimennessään vähän hypistellä ja haaveilla :) Suurimman osan olen haalinut kirppareilta jo ennen esikoisen syntymää ja täydentänyt sitä mukaa kun on vastaan tullut. Miten nuo pienimmät vaatteet onkin niin ihania! Näiden lisäksi on toki vielä valkoisia kietaisubodeja ja sukkahousuja. Tällä kertaa vaatetta pitääkin pukea toisella tavalla kun vauva syntyy talvella eikä kesällä!



tänään piti keksiä jotakin pientä piristystä harmaaseen villapaitaan ja askartelin pikaisesti tälläisen lintu-rintaneulan :)

12 kommenttia:

katjuska kirjoitti...

Onhan se toisaalta hyvä, että on kaikki ajoissa valmiina. Meillä kävi kaverit pistämässä paikat kuntoon, pesemässä vauvan vaatteet ja mies tuli hakemaan meidät sitten kotiin turvakaukalopaketin kanssa. Kasattiin se kaukalo sitten sairaalassa. Koskaan kun ei tiedä kuinka ajoissa sitä tulla tupsahdetaan :)

Ja onhan niitä ihan hypistellä ja ihailla, varsinkin kun ovat noin herkullisen värisiä :)

Unikuu kirjoitti...

ihana rintaneula..multakin löytyy samaa kangasta.

pikkukiiski kirjoitti...

Ajattelin laittaa tälläkertaa kaikki ajoissa valmiiksi myös sen takia että viimeksi Iljaa odottaessani olin viimeisellä neuvolalääkäri käynnillä ja hän kysyi että onko teillä kaikki jo valmiina ja kun minä vastasin että ei oikeastaan kun tässä on vielä muutto ja kaikki edessä niin sain hyvin tuomitsevia katseita. Lääkäritädin ilme oli vähän sellainen "hemmetin keskenkasvuiset kakarat lapsia tekemässä". Hyvin kuitenkin ehdin silloin laittaa, muutettiin tasan viikkoa ennen kuin Iia syntyi ja tavarat oli kyllä ihan järjestyksessä ettei tarvinnut vauvaa muuttolaatikoiden keskelle viedä :)

Rintaneulan kangas on puhkikuluneesta tyynynliinasta, en malttanut heittää roskiin kun siitä saa vielä tälläisiä pikkupaloja ♥

Heidi kirjoitti...

Hyvä että on kaikki ajoissa valmiina. Minäkin pesin vaatteita hyvissä ajoin, sängyn ym kanssa en sitten niin kovin pitänyt kiirettä. Tyttö päätti yllättäen syntyä kolme viikkoa etuajassa ja niin sitä sänkyä laitettiin paikoilleen päivällä, kun alkoi näyttämään siltä, että lähtö sairaalaan tulee... Kun noista vauvoista ei koskaan tiedä... Itse olin varautunut siihen, että varmasti menee yli ja mitään kiirettä ei vielä ole. =)
Niin ja aivan IHANIA nuo vauvanvaatteet, kauniita kuoseja!

Karhu kirjoitti...

nättejä kuoseja vaate- ja vaippapinoissa!

Retromoderni kirjoitti...

ihanan värikkäät retrohta´vat pinot! meiltä löytyy joitakin samoja kuoseja, tosin nyt taidan laittaa kaikki myyntiuin kun lapset on tältä erää tehty.

Heikku kirjoitti...

onpas kyllä nättejä värejä! tuolta minäki haluan sitten joskus vauvanvaateläjien näyttävät -ei mittään hailakoita ja haljuja värejä, vaan iloisia, elämäntäyteisiä värejä ja kauniita kuoseja! onnea odotukseen :)

kassu kirjoitti...

ihan oon kade noista vauvanvaate pinoista, on niin ihanan näkösiä vaatteita :)
itellä vielä kaikki laittamatta, ainut et vaunut nököttää makkarin nurkassa ja laskettu on 1,5kk päästä :D

PipetiPoo kirjoitti...

Onnea odotukseen! Kaunis harmoninen lintu <3

aNNa kirjoitti...

Oon käyny lukemassa edellisiä postauksia ..luulin niitä kommentoineenikin mutta empä vaan ollutkaan.

Ihanat vaatepinot odottaa pikkuista ja tuo nukkekin on niin syötävän suloinen. Kukaan muu ei ikinä keksisi tehdä kaalta tuosta fleesepeiton reunasta :D Sieltä löytyy ihan mahtava mielikuvitus!!

Lintu-rintaneulan edessä en voi kuin huokailla <3

Sofie kirjoitti...

Lovely!
S

Anna kirjoitti...

Voi apua mitä ihania vaatteita! Minäkin nostin ihanimmat esille tammikuussa, vaikka Lyyti syntyi kesäkuussa...